– ajatuksia ja kokemuksia ihmissuhteista, kasvusta ja elämästä

Uuden ajanjakson kynnyksellä aitona itsenä

Astumassa autenttisuuden aikakauteen

Tuntuu kuin eläisin jossain välimaailmassa. Niin pienessä kuin suuressa, niin alhaalla kuin ylhäällä, niin itsessäni kuin yhteiskunnallisesti. Kuin vanhat ennen toimineet toimintatavat ja rakenteet olisivat tulossa tiensä päähän. Rapistumassa, murenemassa, tuhoutumassa. Ja samaan aikaan niiden rinnalla vahvistuu ja rakentuu jotain uutta.

Tunnistan kuinka toinen jalkani on vielä maailmassa, jossa on loistanut instituutiot, yhteiskunnalliset rakennelmat. Joissa on nojattu yhteisöihin ja perheisiin ja tulevaisuuteen on varauduttu erilaisin yhdessä rakennetuin normein ja säädöksin, ja joihin sopeutumalla on voinut selviytyä ja pystyä elämään.

Samaan aikaan tunnen kuinka toinen jalkani varaa entistä enemmän painoa kohti jotain uutta. Se tukee askellustani sellaiseen suuntaan, jonka ytimessä on aito, autenttinen oleminen – kohti aikaa, jossa oma elämäntehtävä pääsee ilmentymään ja toteutumaan omasta ainutlaatuisesta yksilöllisyydestä käsin.

Kun katson taakseni, näen, kuinka rippeitä vanhasta kuorestani varisee pitkin matkani vartta. Pieni pala, pieni omaksuttu uskomus ja askel kerrallaan. Kuin olisin talveen varustautuva kaunis, karu koivu, joka pudottaa lehtensä valmistautuessaan uuteen kiertoon.

Jokaisella kerralla kun pysähdyn itseni äärelle, yhdistyn sieluuni ja olen läsnä, tunnen tämän muutoksen olevan käsillä niin minussa kuin ympärilläni kollektiivisesti.

Muutoksen välttämättömyys

Tämä uusi aika tuntuu siltä, kuin ainoa vaihtoehto elämässä olisi kuunnella omaa sisintä ja tehdä itsenäisiä ja autenttisia päätöksiä koskien niin pieniä kuin isojakin asioita.

Ikäänkuin en voisi enää ensisijaisesti kuunnella ja ottaa vastaan ulkopuolisia neuvoja, ohjeita tai ehdotuksia kuinka toimia elämässäni. Tottakai apua ja neuvoa voi ja saa pyytää, mutta ne eivät voi olla pelkästään niitä joihin elämässä nojaa. Muutoin tuntuu kuin seuraisin vierestä kuinka elämäni tapahtuu muiden toimesta, ilman että todella osallistuisin sydämelläni siihen.

Minun on ikään kuin oltava tässä hetkessä, läsnä. Pysähdyttävä kuuntelemaan itseäni ja tunnistamaan, mitä kohti elämä minua juuri nyt ohjaa. On katsottava vain sitä askelta, mitä tässä hetkessä näen. Ja suunnattava sitä kohti mikä tuntuu oikealta.

Huomaan, kuinka mielen loputtomat spekulaatiot, varotoimet ja tarve suunnitella kaikkea etukäteen voivat muuttua kuin miedoksi myrkyksi, joka ei ravitse sielua. Vaan pikemminkin niiden seurauksena huomaan toimineeni vanhojen ohjelmointien ja opittujen toimintatapojen ohjaamana, enkä siitä sisäisestä viisaudesta käsin, jonka tunnen itsessäni. Ja löydän itseni umpikujasta, ennemmin tai myöhemmin.

Toki nämäkin umpikujat ovat tarpeellisia kokemuksia, sillä niissä on mahdollista huomata, kuinka vanha toimintamalli, kipu, tunne, uskomus ym. nousee pintaan omaan kokemukseen. Ja siten tulee mahdollisuus tiedostaa tämäkin osa itsestä. Tulee mahdollisuus tuntea ja hyväksyä kokemus myötätuntoisesti. Tulee mahdollisuus kasvaa ja lisätä omaa itsetuntemusta, joiden koen olevan välttämätöntä tässä uudelta tuntuvassa ajassa.

Miten Human Design liittyy tähän?

Kuinka moni on kuullut Human Designista?

Human Design on erilaisia vanhoja viisausperinteitä ja järjestelmiä yhdistelevä itsetuntemuksen menetelmä. Sen avulla voi tutkia omaa yksilöllisyyttään, luontaisia toimintatapojaan sekä sitä, kuinka tehdä päätöksiä ja olla vuorovaikutuksessa elämän kanssa itselleen ominaisella tavalla.

Sen keskiössä on tarjota yksilöllisen syntymäaikaan perustuvan kehokartan ja konkreettisia työkaluja, joiden kautta se voi tukea ihmistä palaamaan siihen, kuka hän luonnostaan on, ennen kuin hän oppi olemaan sellainen kuin hänen odotettiin olevan. Autenttisuuteen palaaminen Human Designissa ei tarkoita vain sitä että uskaltaa ilmaista mielipiteitä, näyttää tunteita tai elää omien arvojensa mukaan. Vaan sitä että ihminen voi alkaa elää yksilöllisesti oman luontaisen toimintatapansa mukaisesti, sen sijaan että hän yrittäisi jatkuvasti mukautua ulkoisiin odotuksiin.

Yksilöllisen kehokartan (ja paljon mielenkiintoista nippelitietoa siihen liittyen) lisäksi se tuo esille millainen taustaväreily on kollektiivisesti olemassa. Tuon taustaväreilyn vaikuttaessa luomme ja elämme elämäämme. Se vaikuttaa meihin jokaiseen yksilö- ja yhteisötasoilla, kollektiivisesti ja globaalisti.

Kanavoituaan Human Designin Ra Uru Hu näki sen olevan tarkoitettu palvelemaan juurikin tämän kollektiivisen ajanjakson siirtymää varten. Jotta voisimme kasvattaa lapsemme tukien heidän omaa yksilöllisyyttä ja vahvuuksia, ja että me aikuiset osaisimme toimia tässä maailmassa omaan viisauteemme nojaten, irtipäästäen uskomuksia, ehdollistumia ja vinoumia, joiden kautta olemme toimineet elämässämme.

Täältä pääset tekemään oman Human Design kehokarttasi ilmaiseksi: Jovian Archive. Tarvitset sitä varten oman tarkan syntymäajan (pvm+klo) ja -paikkakunnan

Ulkoisiin tukipilareisiin nojaaminen on päättymässä

Vuonna 2027 alkupuolella olemme Human Designissa siirtymässä seuraavaan 400 vuotta kestävään ajanjaksoon, jossa ihmiskunnan toimintaa ohjaava perusenergia (Cross of Planning) muuttuu kollektiivisesta selviytymisestä ja suunnittelusta kohti yksilöllistä tietoisuutta, autenttisuutta ja omaa auktoriteettia (Cross of Sleeping Phoenix).

Human Designin mukaan olemme eläneet noin 400 vuotta aikakaudessa, jossa keskeinen teema on ollut yhteisöjen rakentaminen, keskinäinen riippuvuus ja turvallisuuden luominen rakenteiden kautta. Ihmisen on tarvinnut löytää paikkaansa järjestelmässä, jotta on kokenut olevansa turvassa.

Tänä vanhana aikakautena on rakennettu yhteiskunnallista vakautta ja järjestystä, koulutus- ja hyvinvointijärjestelmiä, erilaisia instituutioita ja yhteistyötä, ne ovat olleet tarvittuja ja ne ovat toimineet. Samalla sen varjopuolia ovat olleet itsen sivuuttaminen ulkoisen hyväksynnän tavoittelun vuoksi. On ollut mm. mukautumista ulkoisiin olosuhteisiin ja vaatimuksiin, sekä ulkoisen auktoriteetin seuraamista ja oman sisäisen totuuden sivuuttamista yhteisön odotusten vuoksi.

Ja nyt tämän suunnitteluun ja selviytymiseen perustuvan aikakauden loppuvaiheessa rakenteiden kyky tarjota turvallisuutta (tai ylipäätänsä sitä mitä ihminen tarvitsee) alkaa heikentyä. Tätä loppuvaiheen energian ilmentymää tuntuu olevan esillä yhteiskunnassa monella tapaa.

Tuntuu että sellainen sokea usko, luottamus ja nojaaminen järjestelmän toimivuuteen on vahvasti horjunut jo vuosia – ehkä voimistuen 2020 vuodesta lähtien.

Aika on horjuttanut luottamusta yhteiskunnallisiin rakenteisiin ja niiden kykyyn huolehtia yksilön hyvinvoinnista. Hyvinvointialueiden haasteet, sosiaaliturvaan kohdistuvat muutokset, suuryritysten kasvava vaikutusvalta ja ympäristön kuormittuminen herättävät kysymyksiä siitä, kenen tarpeita nykyiset järjestelmämme lopulta palvelevat. Ne tuntuvat olevan aikansa eläneet monilla tavoin.

Lisäksi yhä useammin näyttäytyy, että yksilön tarpeet ja hyvinvointi jäävät suuren koneiston jalkoihin. Ympärillä tuntuu lisääntyvän määrittelemätön sisäinen pahoinvointi, yhteydettömyys ja kuulumattomuuden tunne.

Joillakin voi olla uskomus, että pitäisi sopeutua yhteiskuntaan, vaikka se tuntuisi mahdottomalta. Ehkä ihminen on välitilassa, jossa ei saa otetta oikein mistään. Ehkä hän kokee mahdottomaksi ilmaista syvintä itseään, kun ympäristö pyrkii rajoittamaan tekemisiä erilaisilla byrokraattisilla rajoituksilla ja säännöillä.

Tai ehkä yksilö on sisimmältään hyvin herkkä, joka kokee syvää ristiriitaa ja epävarmuutta kuinka voisi tuoda omia lahjoja ja kauneutta tähän rujoon ja ajoittain hyvin kovakouraiseen maailmaan.

Joka tapauksessa, uskon että jokaisella meistä on sisimmässään tarve olla totta. Kaipaus loistaa omana itsenään, kokea syvää yhteyttä elämään ja jakaa omaa yksilöllistä kauneutta ilmentäen sitä, mitä vain me voimme. Tiedosti sitä tai ei.

Uuteen sielulähtöiseen ajanjaksoon

Uuden ajan feenix symboloi uudelleen syntymistä. Sen keskeinen teema on yksilön oma elämänvoima ja kyky elää tässä hetkessä omasta sisäisestä totuudesta käsin.

Huomio alkaa siirtyä yhä vahvemmin omaan itseen ja yksilöllisyyteen. Siihen, kuka minä todella olen kaiken opitun ja omaksutun alla. Minun ei tarvitse olla kaikkea, osata kaikkea tai sopia kaikkialle. Riittää, että opin tunnistamaan oman ainutlaatuisuuteni ja annan sen ilmentyä maailmassa omalla tavallani.

Tässä ajassa yhteisön tarjoama turva ole enää samalla tavalla itsestäänselvyys. Ulkoa päin saapuvan pelastajan aikakausi on ohi – on suunnattava tietoisuudella sisäänpäin, tutustuttava syvästi omaan itseen ja navigoitava omassa elämässä sisäistä auktoriteettia ja ohjausta kuunnellen.

Uuden ajanjakson mukana korostuvat läsnäolo ja toimiminen tässä hetkessä (ei niinkään etukäteen suunnittelu), autenttisuus ja syvästi totta oleminen (niin itselleen kuin läpinäkyvästi muille), sisäinen vapaus toteuttaa omannäköistä elämää (oma mielenkiinto ja vahvuudet edellä), omien yksilöllisten lahjojen hyödyntäminen ja niiden ilmentäminen (riittäen että on se kuka on), energeettinen ja emotionaalinen rehellisyys (integriteetti kaikilla tasoilla) ja aidot yhteydet toisiin ihmisiin ja asioihin (ei kulissien ylläpitämistä).

Cross of Sleeping Phoenixissa itse energian merkitys kasvaa ja sillä on eniten painoarvoa. Ei niinkään enää sanat ja agenda. Vaan energia ja teot.

Tämän ajanjakson varjopuolina voi nousta esim. eristäytyminen, egoistinen itsekeskeisyys, turvattomuus, yhteisvastuun heikkeneminen ja vaikeus sitoutua.

Ra Uru Hu puhui siitä, että tässä Cross of Sleeping Phoenix ajassa ihmisestä tulee kasvun ja itsetuntemuksen myötä ns. valaistuneesti itsekäs, eli muille antaminen lähtee suhteesta omaan itseen. Ihminen ei enää kävele omien tarpeittensa tai totuutensa yli, vaan kunnioittaa omaa sieluaan, rajojaan, lahjojaan ja on autenttinen ja integriteetissä toimiessaan elämässään.

Tällöin hänellä on myös aidosti annettavaa muille, ilman että se kuluttaa ketään loppuun. Kun yhteys muihin ja elämään tapahtuu totuudesta ja autenttisuudesta käsin, mahdollistaa se aitojen yhteyksien syntymistä ja terveempien ihmissuhteiden muodostumista. Tarvitsevuuksien ja riippuvuuksien sijasta yhteydet voivat olla aitoa sielun valintaa.

Kuinka navigoida uudessa ajassa?

Ehkä ensimmäisenä askeleena voisi pysähtyä oman itsensä äärelle ja alkaa tunnustella, mikä tuntuu aidosti omalta. Mikä sytyttää minussa elämänvoimaa? Mistä nautin? Missä omat lahjani ja vahvuuteni pääsevät luonnollisesti esiin? Millaisissa tilanteissa tunnen voivani olla täysin oma itseni? Näiden kysymysten äärelle pysähtyminen voi avata uudenlaista ymmärrystä siitä, mikä on itelleni luonteva tapa elää ja toimia.

Se että on rehellinen itselleen, kasvattaa itsetuntemusta, kunnioittaa omaa energiaa ja ainutlaatuisuutta tukee tässä ajanjaksossa, jossa yksi keskeisin muutos tulee olemaan siirtyminen ulkoisesta ohjauksesta sisäiseen ohjautuvuuteen.

Yksi tapa lähteä lisäämään itsetuntemusta tähän liittyen on tehdä kehokartta Human Designissa (voit tehdä sen täältä).

Tulet saamaan sieltä yksilöllisiä konkreettisia työkaluja: strategian ja auktoriteetin. Halutessasi pystyt niiden avulla tutkimaan ja testaamaan käytännössä millainen elämänvirta on itselle luonnollisin ja kuinka tehdä päätöksiä omaa sisäistä viisautta kuunnellen.

Nämä työkalut voivat tukea matkalla vahvistaen omaa autenttista toimijuutta, jotta voi uskaltaa tehdä omannäköisiä valintoja. Ja sivu kerrallaan se voi lisätä itsetuntemusta siitä kuka olen, mitä tarvitsen ja mikä on minulle tärkeää. Ei tarve tietää etukäteen miten elämä tulee rakentumaan. Riittää että tunnistan mikä on itselle oikea seuraava askel.

Askel kerrallaan kohti autenttisempaa elämää

Itselleni tämä siirtymä tuntuu ennen kaikkea paluulta omaan itseen. Se ei ole välttämättä helppo siirtymä, mutta siitä huolimatta se on syvästi palkitsevaa.

Tuntuu, että tämä puskee tunnistamaan sen mikä minussa on aidosti minua ja mikä on rakentunut ympäröivän maailman odotuksista ja uskomuksista. Ja muistamaan yhä syvemmin kuka olen kaiken opitun ja omaksutun alla.

Kuin koivu, joka pudottaa aikansa kasvaneet lehdet ja jää hetkeksi paljaaksi. Sen ei tarvitse tietää, millaisia lehtiä seuraavana keväänä kasvaa. Se voi luottaa luontaiseen kiertoonsa ja tietää että keväällä orastavat silmut tulevat olemaan uusia lehtiä, uudesta versiosta itsestä.

Tässä ajassa ei tarvitse etukäteen tietää miten kaikki tulee menemään. Ei tarvitse tietää montako lehteä minusta kasvaa, ei nähdä koko polkua, suunnitella jokaista askelta tai yrittää varmistaa että kaikki menee täysin suunnitelmien mukaisesti.

Tärkeämpää on oppia olemaan läsnä tässä hetkessä, kuuntelemaan omaa sisäistä viisauttaan ja tunnistamaan, mikä tuntuu aidosti omalta. Kasvattaa rohkeutta luottaa siihen, että seuraava askel tulee näkyväksi ajallaan.

Meidän ei tarvitse tulla miksikään uudeksi. Voimme antaa itsemme palata siihen, kuka sisimmässään aidosti olemme. Hetki kerrallaan.

Ja antaa oman aidon itsen ilmentyä maailmaan.

Sitä maailma tarvitsee.

Sinua ja minua ilmentämässä aidosti itseämme, sieluamme.


Kommentit

Mitä aihe sinussa herätti? Voit jakaa ajatuksiasi ja kokemuksiasi alle.