Ilman omaa ääntä?

Eilen illalla laittaessani nukkumaan, huomasin päätyväni kysymyksen äärelle: onko minulla yhteys omaan ääneeni, ja luonko sen kautta elämääni?

Mitä sitten se tarkoittaa, että olisi yhteys ääneensä?

Ensinnäkin, jotta tämä yhteys pystyisi olla olemassa ja toteutumaan, pitäisi olla ensin yhteys omaan aitoon itseen – sillä kuinka ääni voisi ilmentyä maailmaan ja kuinka sillä voisi ilmaista sellaista mikä kuvastaa minua, jos en ole yhteydessä siihen kohtaan itsessäni tai tiedosta mikä on oikeasti minua ja mikä on muita?

Tuntuu että oman ääneni päälle liimautuu helposti ja jatkuvasti erilaisia kuoria ja kerroksia sekä muille kuuluvia uskomuksia ja ajatuksia, jos en aktiivisesti muista ylläpitää ja etsiä sisimmästäni yhteyttä siihen kuka olen.

Voi olla että patoan itseeni kokemuksia, tuntemattomia tunteita tai painetta suorittaa, jaksaa ja tehdä, tai olla tietynlainen. Samalla vahvistaen mieleni taipumusta ajatella (paljon) erilaisia asioita, saada visioita sekä virittäytyä, tuntea ja pohdiskella skenaarioita, toiveita, unelmia, pelkoja ja huolia.

Jossain välin tuohon pyörään voi kompastua ja lähteä leijumaan sen loputtoman pyörteen mukana, jos unohtaa astua sivuun, ja jatkaa samaa alitajuntaista kaavaa automatisoiduista näennäisistä mukavuusalueilla olevista tilanteista toisiin.

Kaikkien ei kuulu astua tuosta kokemuskentästä pois, mutta joillakin meistä (ja väittäisin että kasvavissa määrin) syntyy sisäinen kutsumus ja valtavalta tuntuva tarve suunnata kohti aidompaa, todempaa ja täyttäväämpää merkityksellistä ja itsentuntuista elämää. Ja samalla, johonkin syvälle itseen laskeutuu tieto, että on aika tunnistaa millaisen suojan on ympärilleen rakentanut, astua ulos piilosta sekä kokea ja elää elämää uudella tavalla.

Yksinkertainen ja itselleni toimiva tapa lähteä palaamaan takaisin yhteyteen itseni kanssa on

1. Tunnistaa, että nyt matkassa kulkee turhan paljon kerroksia. On kiirettä, pakonomaista tekemistä tai ajattelua, hermosto on yli- tai alivirittynyt.
2. Sallia itselle aikaa pysähtyä. Tuntien alustan jalkapohjien ja takapuolen alla ja rentouttaen kehon varpaista päälakeen.
3. Ohjaa mielen keskittymään hengitysten laskemiseen tai sisään- ja uloshengityksen seuraamiseen. Ajatusten voi antaa kulkea ohitse pilvien tavoin ja aina kun huomaa ajattelevansa jotain, voi lempeästi palata hengitykseen
4. Ottaa pysähtymisen hetki osaksi arkea, aloittaen 10 min muutaman kerran viikossa. Mieluiten aamulla heti herättyä, mutta tärkeintä että tuon ajan ylipäätänsä ottaa pysähtymiseen.

Toisinaan laitan musiikkia taustalle soimaan, jos en halua laittaa ajastinta. Lempimusiikkini tähän 10 min hiljentymiseen on tämä upea Estas Tonnen The Song of the Golden Dragon.

Tällainen mielenharjoite auttaa laittamaan automatisoituneeseen toimintaan ja ajatteluun kepin ratasten väliin. Kun mieli saa harjoitella keskittymään ja olla tarttumatta jokaiseen sinne nousemaan asiaan – auttaa se mieltä tyyntymään, olla olematta ohjaksissa sekä erottelemaan mikä on minua, mikä muita ja irtipäästämään ajatuspyöristä, jolloin kokemukseen voi laskeutua lisää tilaa, ja yhteys itseen voi päästä syventymään asteittain.

Ja puolestaan syvemmässä yhteydessä itseen, on mahdollista löytää tai vastaanottaa sisältänsä kumpuavia täysin uusia oivalluksia ja viisautta, joka voi lisätä ymmärrystä elämästä ja itsestä, ja tuoda jotain syvästi merkityksellistä tuntuvaa kokemuksellisuutta elämään.

Kun koen elämääni tästä kohdasta, kun tuon olemukseni syvyyttä arkeen, ilmaisen elämää oman ääneni kautta. Silloin kun olen unohtanut vahvistaa yhteyttä itseeni ja olen ajautunut automatisoituneeseen looppiin, asiat eivät tunnu niin aidolta, rakastavalta, täydeltä. Se tuntuu niin täysin eriltä. Tyhjältä, puuduttavalta, vailla lapsenomaista uteliaisuutta mitä elämässä ilmenee, mitä syvyydestä nousee ja minne se johdattaa.

Mutta kun tässä yksilöllisessä yhteydessä syvyyteen kohdataan toisten ihmisten kanssa – niin ai että. Se sointi on kaunista. Silloin tuntuu, että elämä ilmenee maailmassa sillä kauneudella, mitä sen on tarkoitettukin.