Dyykkausta ja fine diningia, samaan aikaan

Eräät asiat, joihin olen lähiaikoina tutustunut ovat dyykkaus eli käyttökelpoisten ruoka-aineksien etsiminen roskiksista ja fine dining, joka tarkoittaa korkeatasoista ja huolellisesti suunniteltua ruokailukokemusta, johon kuuluu huippuluokan ruokaa, tarkkaa palvelua ja arvokas tunnelma.

Ystäväpiiriini kuuluu ihmisiä, ketkä ovat vuosia harrastaneet dyykkausta niin perhe- kuin sinkkuelämää viettäen. Eräs ystäväni kertoi aikoinaan eläneensä jopa puoli vuotta käyttämällä lähes ainoastaan roskiksista löytyneitä hyviä ja käyttökelpoisia ruoka-aineksia.

Toisaalta ystäviini kuuluu fine diningia harrastavia ihmisiä, jotka nauttivat kulinaristista ruokailuelämyksestä seuran ja keskustelujen äärelle läsnäolevasti pysähtyen. Ja tietoisesti aistien, tutkien ja tunnustellen millaisia makuja, rakenteita ja elämyksiä voikaan huolellisesti suunniteltu, toteutettu ja tarjoiltu ruoka tarjota.

Jos ystäviltäni en olisi kuullut näistä – niin mitä luultavammin, en olisi koskaan lähtenyt kokemaan kumpaakaan näistä. Jossain määrin dyykkaus ja fine dining kuulostavat ihan toistensa vastakohdilta. Toisessa ruoka valmistetaan ilmaisista, jo roskiin heitetyistä elintarvikkeista ja toisessa ruoka-aineet on valikoitu ja käytetty tarkoin, menun annokset ovat pieniä ja kokonaisuudesta maksetaan enemmän. Ehkä osittain näiden vastakkaisuuksien vuoksi kokemuksessani tuntuu kiehtovalta se, miten molemmat voivat elää ja olla minussa, samanarvoisina.

Dyykkaamisen ilo ja suru

Alla olevassa kuvassa näkyy erään dyykkauskerran annit.

Löysin vajaat 15 pussia tuoreita kesäporkkanoita, pari tilliä ja tofua. Tofun päiväys oli mennyt pari päivää sitten, mutta se vaikutti edelleen käyttökelpoiselta. Kasviksissa oli porkkanoissa puolestaan mäljääntyneitä vihreitä varseja, mutta porkkanat itsessään olivat tuoreita ja itse asiassa mehevämmän ja herkullisemman oloisia, kuin mitä jääkaappiini olin kaupasta edellisen kerran ostanut. Tilleissä oli muutama vanhentunut varsi, mutta muuten nekin olivat oikein hyviä. Näistä aineksista syntyy hyvä pohja pääruokaan ja samalla siitä saa välipalaa rouskutettavaksi sekä raaka-aineita mehustukseen.

Usein koen hetken puhuttelevaksi kun katselen löytämiäni raaka-aineita. Näen edelleen käyttökelpoisia ja hyviä tuotteita, joita on jo laitettu roskiin uusien tuotteiden tieltä. Löydösten näkeminen voi tuntua osittain surulliselta, koska se heijastaa minulle yhteiskuntamme yleistä tilaa ja käytäntöä, jossa mielummin heitetään ruokia pois kuin että ne annettaisiin suoraan yksilöille eteenpäin hävikin vähentämiseksi. Toisaalta se on hyvin ymmärrettävää, koska yhteiskunta heijastaa lopulta meitä yksilöitä. Myös me helposti tuhlaamme, ahnehdimme ja olemme jossain määrin etääntyneet luonnosta, lähiyhteisöstä ja siitä, että yhdessä huolehdimme toisistamme.

Dyykkauskerran löydöksien tutkimisessa on mukana paljon muutakin. Niissä on usein jotain odottamatonta ja seikkailullista. Tunnen usein uteliaisuutta tutkia, mitä olenkaan löytänyt. Mukana on innostusta ja intoa. Pääsen loihtimaan ruokaa ennalta-arvaamattomista aineksista. Usein löytyy jotain raaka-ainetta, joka ei kuulu jokakertaiseen ostoslistaan. Se kannustaa luovuuteen ja kokeilemaan uusien ruokien tekemistä.

En ole harrastanut dyykkausta vielä tarpeeksi kauan, että osaisin arvioida vähentääkö se omaa kuukausittaisten ruokaostoksien menoerää ollenkaan tai kuinka paljon. Rahallinen hyöty ei ole kuitenkaan se ensisijainen, miksi tätä teen – tai miksi olen sulatellut ajatusta dyykkaamisesta vuosien ajan.

Dyykkauksen motivaationa minulla on lähtökohtaisesti halu olla osana muutosta kulttuurissamme. Toivoisin että suurenevissa määrin arvostetaan sitä mitä meillä on, kierrätetään (eikä heitetä käyttökelpoista roskiin), vähennetään kertakäyttökulttuuria ja ahnehtimista sekä luonnonvarojen tuhlaamista.

Jossain määrin voi tuntua täysin vastakkaiselta maailmalta kun dyykkauksesta astutaan seuraavaksi fine diningin maailmaan.

Fine diningin elämyksellisyys

Taannoin sain kutsun juhlistamaan ystäväni merkkipäivää hienoon ravintolaan. En ollut aikaisemmin käynyt fine dining -ravintolassa, jossa tarjoillaan useamman ruokalajin menu, jonka annokset ovat pieniä, mutta huoliteltuja. Painopiste oli ruoan tietoisen aistimisen ja syömisen lisäksi läsnäololla ja yhteisellä seurustelulla.

Alla olevassa kuvassa näkyy erään fine dining -ravintolan neljän ruokalajin menun pääruoka. Ruoka ja annokset olivat etukäteen huolellisesti suunniteltuja ja toteutettuja tarkoin valituista raaka-aineista, jotta erilaiset rakenteet ja maut erottuvat, mutta samalla täydentävät ja korostavat toisiaan.

Ensimmäinen ruokailuelämys oli tajuntaani räjäyttävää. Kokit tarjoilivat annoksia viimeistellen ne pöydässä, samalla kertoen millaisia raaka-aineita niissä on käytetty.

Annoksia katsellessani tunsin arvostusta, ihmetystä ja ihailua heidän luovuutta, osaamista ja käsityötä kohtaan. Tuntui hyvältä ja sydäntä lämmittävältä vastaanottaa kauniita annoksia, maistella uskomattomia erilaisia suussa viipyileviä makuyhdistelyitä ja tekstuureita laadukkaan palvelun kera – ja jakaa kokemus yhdessä toisten ruokaa arvostavien kanssa.

Ymmärsin, että minulle siinä oli kyse täysin uudenlaisesta elämyksestä. Kiireettömästä hetkestä pysähtyen läsnäollen itseni äärelle nauttimaan ruoasta, seurasta ja keskusteluista rauhaisasti, ajan kanssa.

Vaikka läsnäoleva aistiminen ja syöminen kuuluu elämääni, niin tällainen eräänlainen hyvin ja laadukkaasti syöminen arvokkaassa ja kriitikoiden suosittelemassa ravintolassa oli jotain ihan uutta. Tuntui että maut ja kokemus avasivat oivaltamaan maailmaa ja itseäni yhä syvemmin.

Ensimmäisen kerran koettuani tämänkaltaisen ravintolaelämyksen, päätin käyväni vähintään kerran vuodessa nauttimassa läsnäolevasta ja aistillisesta useamman ruokalajin menusta jossakin fine dining -ravintolassa.

Jälkikäteen huomaan, että kynnykseni lähteä kokeilemaan tällaista ruokailuelämystä oli suuri lähes ainoastaan sen hintatason vuoksi. Koin että 50-60 euroa olisi liian iso kertasummaksi, kun usein 10-20 eurolla saa jo syötävää useimmista ravintoloista. Kuitenkin oivalsin, että tällainen ravintolaelämys on niin paljon muutakin – se on syvästi ravitsevaa ja kaunista vastaanottaa tai tarjota itselle.

Vapaus stigmoista

Dyykkaamisessa ja fine diningissa on molemmissa omanlaisensa stigma. Dyykkaus voidaan nähdä enemmän halveksittavana, epäsiistinä ja jopa pelottavana asiana. Fine dining puolestaan voidaan nähdä hienosteluna, eliittimäisenä ja turhamaisena.

Kuitenkaan nämä stigmat tai ensimmäiset mielikuvat eivät kerro koko totuutta.

Dyykkauksessa arvostan sen kierrättämistä ja käyttöönottoa, joka on vielä hyvää ja käyttökelpoista – joka ei ole silmissäni roskaa vaan arvostettava ainesosa, josta voin kiitollisena tehdä kotona ruokaa. Fine diningissa arvostan luovuutta, aikaa ja valikoituja raaka-aineita, joista käsityönä on tehty jotain ainutlaatuisen upeaa sekä maku- ja tekstuurimaailmaa, mitä saan läsnäollen makustella ja aistia. Molemmissa on arvostus ruokaa ja itse elämää kohtaan.

Ne eivät sulje toisiaan pois. Päinvastoin. Ne täydentävät toisiaan.

Toinen opettaa näkemään arvon siellä, missä moni ei sitä enää näe. Toinen opettaa pysähtymään sen äärelle, mihin joku on antanut aikansa, osaamisensa ja sydämensä.

Molemmat voivat elää minussa. Samanarvoisina.