Äitienpäivä ja kaipuu tulla rakastetuksi

Äitienpäivä alkoi tavanomaiseen tapaan kodinaskareiden äärellä. Vietin päivää itsekseni lapseni ollessa isänsä luona. Mikäs siinä, tykkäänhän olla omassa rauhassani. Jossain kohti päivää huomasin surun nousevan sekä tarinoiden ja mielikuvien nousevan ajatuksiini. Muistin hetkiä, jolloin olen haaveillut saavani olla muistettu ja juhlittu äitienpäivänä. 

Kyynelten valuessa ja sydäntä kolottaessa, annoin tunteille tilaa. Olin kokemukseni äärellä tuomitsematta. Kuunnellen ja nähden itseäni. 

”Äitienpäivää pitäisi juhlia” on yksi niistä uskomuksista, johon huomasin olevani kiinnittynyt. Eikä se ole ihme kun seuraa kauppojen myyntihyllyjä, juttelee toisten ihmisten kanssa tai näkee somejulkaisuja. Kaikki ne viestivät minulle, että äitiyden juhlistaminen ja äidin korokkeelle nostaminen kertoisi jotain minun arvostani tai siitä, kuinka rakastettu olen.

Syvimmiltään se rakkauden kokemus ja osoitus jota sisimpäni kaipaa, ei ole muistamista tiettyinä päivinä. Se ei ole juhlistamista merkkipäivinä tai riemuisaa yhdessä jakamista. Silti, se voi olla niitäkin. 

Tällaisen syvemmän ja ravitsevan rakkauden osoittaa itse elämää kannatteleva rakkaus, joka on kaikkien toiveiden ja odotuksien tuolla puolen. Rakkaus lepää tässä hetkessä. Se kannattelee ja kuljettaa kaikkea elämässä – odottamatta ja vaatimatta mitään takaisin.

Se rakastaa kaikkea mitä on olemassa. Juuri tässä ja tällä hetkellä. Ja samaan aikaan se vastaanottaa rakkautta vain sen vuoksi, koska se on. Tämä on rakkauden luonne. 

Äitienpäivä voi olla tosi merkityksellinen ihmisen persoonalle ja sille tarinalle, jonka hän on muodostanut itselleen. Syvemmin asiaa katsoessa juhlistamisella ei ole lopulta väliä. Se ei ole olennaista. Vain yhteydellisyys rakkauteen merkitsee. Pyyteetön yhteys sisimmän kautta koko elämään. 

Kun muistan tämän, äitienpäivä muuttuu enemmän merkityksettömäksi, sillä se ei ole sitä mitä syvimmiltäni tarvitsen tai minun pitäisi saada itselleni ja omistaa kokemuksena, sillä kaikki on jo minussa. Olen täynnä. Minulta ei puutu mitään. Mikään olosuhde tai tapahtuma ei muuta, lisää tai vähennä rakkauden kokemustani. 

Rakkaus on. Juhlat, ilot ja riemut saavat tapahtua. Iloitsen niistäkin kun ne tulevat, mutta ne eivät määritä mitään mistä elämäni rakentuu. Eikä sitä, minkä olemisen tason päällä koen elämäntapahtumien, kuten juhlien tapahtuvan. Ne eivät kerro kenenkään arvoa.

Jokaisen arvo on mittaamaton. Sanojen, tekojen ja tapahtumien tuolla puolen. 

Helposti unohdan tämän, varsinkin kun äitiys on jotain mikä on minulle joka päivä tärkeää, rakasta ja merkityksellistä. Se on osa identiteettiäni ja siihen liittyy paljon tunteita, kasvua, kipuja sekä irtipäästävää, mutta samalla laajentavaa rakkautta. Äitinä olemiseen ja äiteihin liittyy toiveita, täyttymystä, pettymyksiä ja pelkoja. Odotuksia jonkin tietyn tunteen tai kokemuksen tapahtumisesta, joka poistaisi sisällä olevan tyhjyyden kokemuksen – täyttäisi sen yhteyttä ja syvää rakkautta kaipaavan osan.

Kunnes jälleen muistan. Ja hymyilen ja koen olevani täynnä ja ravittu. Kaikki on tässä. 

Elämä on äiti, ja minä olen elämä. Rakkauden, elämän, juhlapäivä, on joka päivä. 

Pian tämän itseni äärellä olemisen, tunteiden vapautumisen ja sisäisten oivallusten jälkeen ovikello soi yllättäen. Siellä oli kumppanini kauniiden ruusujen kera. Kuinka onnekkaalta ja ihanalta tuntui vastaanottaa rakas ihminen ruusujen ja kauniiden rakkaudellisten sanojen kera, kun olin löytänyt itsestäni kohdan, jossa hän tai mikään ulkoinen ei enää täytä sisäistä tyhjyyttäni. Vaan se kaikki sai tapahtua sisäisen täyttymyksen rinnalla. Siitä sai nauttia erityisen paljon.

Äidit tai äitiys koskettaa jokaista ihmistä. Puheenaiheena tämä voi olla herkkä aihe. Jos haluat, kuulisin mielelläni millaisia ajatuksia tai tunteita tämä sinussa herätti.