Missä ovat tarinat kypsästä rakkaudesta?

Romanttiset elokuvat. Joskus niitä on ihana katsoa – vai mitä?

Katsoin äskettäin romanttisen komedian ja vaikka kyynelehdin lopussa, oli pitkin elokuvaa tyypillisiä ”rakkauden osoituksen” kohtauksia joita kelailin ohi. 

Miksi?

Tuntuu, etten pysty enää katsomaan pyrkimystä näyttää rakkauden osoituksia tai elokuvan tapaa kuvata sitä, jos roolihahmoissa tai kohtauksissa ei oikeasti välity tiedostavaa, kypsää ja rehellistä – ns. turvallista rakkautta. 

Monet elokuvat kuvaavat rakkautta ja rakastumista mm. 

1) Inhimollisina hetkinä, jossa rakkaus on lähekkäin olemista, suutelua, seksuaalista kanssakäymistä – vaikka rakkaus on niin paljon kokonaisvaltaisempaa. Pyyteetöntä ja vilpitöntä yhteyttä sydänten välillä.

2) Epäsuoraa kommunikointia, jossa sisäisiä kokemuksia sivuutetaan niiden kohtaamisen sijaan. Sanotaan esim. ”tottakai sopii”, ilman että kerrotaan itseään kantavasti omasta kokemuksesta tai tunteista, joita aihe olisi nostanut. Täten vääristyneesti osoitetaan rakkauden olevan itsensä ja oman kokemuksen sivuuttamista.

3) Ollaan on-off suhteessa tai parisuhteessa on paljon draamaa, eletään suurilla tunteilla ja koetaan pyörremyrskyjä ilman että jalat ovat maassa. Tasapainoiseen suhteeseen kuuluu tunteet, mutta niiden tuntemista, kohtaamista ja käsittelyä harjoitellaan itsessä, ja suhteessa toinen toista tukien. Rakkaussuhteeseen kuuluu myös neutraaleja olotiloja, rauhaisia tunteita ja hermostoa lataavia lepohetkiä.

4) Omista tunteista ja kokemuksista ei kanneta vastuuta, vaan ulkoistetaan ne toisten kannettavaksi tai syyksi. Tällöin on vaikea kasvaa yksin tai yhdessä samassa tiimissä, koska suhteesta puuttuu itsensä kohtaamista, tunnetyöskentelyä, itsereflektiota ja oman vastuun kantamista – jotka ovat ominaisuutena hyödyllisiä kaikenlaisessa kasvussa ja yhteyden kokemuksen lisäämisessä.

Mitä kaipaan hirmuisen paljon romanttisten (ja muiden) elokuvien rintamalle on turvallisita, kypsää, juurevaa, vilpitöntä ja yhteydellistä, kunnioittavaa rakkautta, rakastumista ja rakastamista. Kypsä rakkaus on niin paljon syvempää, kauniimpaa ja puhuttelevampaa kuin pinnalliset ohimenevät kuvailut rakastumisen huumasta tai pintapuolisesta suhteesta.

Romanttiset (ja muutkin) elokuvat pystyvät koskettamaan minua aidosti ja syvältä silloin, kun tunnen että tarina on pohjautunut tälle tiedostavammalle rakkauden tasoille. Vaikka joissakin elokuvissa tai tarinoissa rakkauden kuvailuissa olisi tuotu esiin sellaisia laatuja, joiden näen olevan kestäviä – ne eivät silti pysty koskettamaan syvältä, jos elokuva nojaa niihin yksittäin.

Koen että me ollaan yleisesti siirtymässä enemmän tiedostavalle rakkauden aikakaudelle. Me huomataan koko ajan enemmän mikä toimii ja mikä ei toimi – mikä on vääristynyttä ja mikä loistaa aidosti kirkkaana.

Toivon syvästi, että myös elokuvamaailma haluaa alkaa tarjoamaan meille opettavaisia teoksia tai että me aletaan luomaan niitä kauttamme. Sellaisia joissa voidaan oppia kauniilla ja eheällä tapaa ihmisyydestä, pyyteettömästä rakkaudesta, itsensä ja toisen kunnioittamisesta, sitoutumisesta ja siitä kuinka voi matkata yhteydellisesti toisen ihmisen kanssa sen aikaa kun yhteistä aikaa on heille suotu.

Olisi upeaa nähdä ja saada todistaa tuollaista, että alitajuntamme voisi vastaanottaa tätä rakentavaa ihmissuhde-mallia myös elokuvista.

Sen sijaan että vastaanottaisimme tarinoita ja narratiiveja, joissa parisuhteeseen johtaa alitajunnalliset kaavat, haavat ja hetken huuma – voisimme vastaanottaa näkemyksiä siitä, kuinka voi kohdata toisen ihmisen kanssa kunnioittavasti, aidoilla olemisen ja yhteyden tasoilla.

Sellaisia rakastavia tarinoita toivoisin lisää maailmaan. Malleja, kuinka syvästi ja läsnäolevasti voi kohdata toisen ihmisen kanssa – ja kuinka haavoja parantavaa, sydäntä hoivaavaa ja hyvää tekevää se on.

Tuleeko sinulla mieleen tällaisia elokuvia, joissa rakkauden laadut ovat olleet sinua puhuttelevia? Entä tunnistatko lähipiirissäsi kunnioittavia, kommunikoivia ja kauniisti rakastavia ihmissuhteita?